Tervetuloa Kalvitsan Erä ry:n sivuille!
Kalvitsan Erä on perinteinen eteläsavolainen metsästysseura. Metsästysmaamme sijaitsee Kalvitsan kylän liepeillä Mikkelin ja Haukivuoren puolessavälissä. Seurassamme harrastetaan aktiivisesti hirvenmetsästystä sekä pienriistan pyyntiä.

Ajankohtaista
Olemme mukana Kalvitsan kylän poikkeusvarautumishankkeessa. Lisätietoja Tapio Meriluoto, Markku Meriluoto ja Juha Ylönen.
Viime talven aikana perustettiin Kalvitsa-Loukeen alueelle Kyläturvallisuustoimikunta, jossa on jäseniä Kalvitsan Urheilijoista, Kalvitsan Erästä ja Kalvitsa-Loukeen maa-ja kotitalousseurasta. Häiriötilanteissa kokoontumispaikkana toimii Kalvitsan Erän Erätupa osoitteessa Narilantie 49. Kokoontumispaikka voi toimia erilaisissa häiriö-, onnettomuus- ja kriisitilanteissa esimerkiksi kyläläisten infopisteenä, puhtaan veden jakelupisteenä, hätämajoituskohteena, SPR:n tai Vapepan johto/huoltokeskuksena onnettomuus- ja etsintätilanteessa sekä varustevarastona.
Erätupa tullaan varustamaan kyläradiolla. Kyläradio on yksinkertainen ja toimintavarma viestintäkanava tilanteisiin, joissa tavanomaiset yhteydet eivät toimi. Kyläradio perustuu metsästäjille tuttuun RHA68 radiotekniikkaan. Myös aggregaatin ja sydäniskurin hankinta on suunnitelmissa ja näiden hankintaan haetaan rahoitusta Veejjakaja ry:ltä max. 8000 euroa.

